
Kulunut periodi on ollut poikkeuksellisesti lyhyt, vain viisi päivää kymmenen päivän sijasta. Mutta tapahtumaa on ollut senkin edestä.
Periodi alkoi maanantaina tuttuun tapaan, alkuinfoilla. Siitä sännättiin ryhmänohjaajan tunnille, jossa käytiin läpi tulevan periodin ohjelmaa.
Tunnelma on ollut koko viikon ihan katossa. Syynä lienee iloiset oppilaat, jotka ammentavat energiaansa taivaalla lämmittävästä kevätauringosta.
Hyvinvointia on myös lisännyt tiistaina oppilaiden järjestämä iltahetki, jossa keskusteltiin ulkopaineista ja itsetunnosta. Kuultiin monenlaisia ajatuksia ja kokemuksia, josta jokainen saivat takuulla tarvittavansa vertaistuen ja mahdollisuuden purkaa omia ajatuksiaan.
Torstaina järjestettiin myös teemapäivä itsetunnosta. Kaikki peilit peitettiin muovipusseilla ja puhelimet jätettiin kämppiin, ettei varmasti pääse peilailemaan itseään.
Päätökseen tuli itsetuntoon liittyvien paineiden lisäksi myös toimikuntien tunnit. Tulevat viimeiset periodit ovat niin täynnä ohjelmaa, että viimeinen toimikuntien tunti jouduttiin pitää jo tällä 3. viimeisellä periodilla. Kuvassa viestinnän toimikunta, jossa jaettiin paljon kehuja toimikuntalaisilta toisille.
Viime periodilla alkanut säbäturnaus saatiin myös loppuun tämän periodin torstaina. Finaalipeleissä tunnelma oli katossa ja jännitys säilyi loppuun saakka.
Tekstin kirjoitti viestinnänlinjan opiskelija Aale Linjama
