Opiston säännöt

JÄMSÄN KRISTILLISEN KANSANOPISTON JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

 

  1. Jämsän Kristillisen Kansanopiston järjestyssäännöt

Sääntelyperusta: Jämsän Kristillisen Kansanopiston johtosääntö 26 §.

Päätös: Johtokunta hyväksyy järjestyssäännöt 22.7.2023.

  1. Järjestyssääntöjen tarkoitus ja soveltaminen

Oppilaitoksen ylläpitäjän tulee hyväksyä järjestyssäännöt, joilla edistetään sisäistä järjestystä, opiskelun esteetöntä sujumista sekä oppilaitosyhteisön turvallisuutta ja viihtyisyyttä. Järjestyssäännöissä ja muissa järjestysmääräyksissä voidaan antaa oppilaitosyhteisön turvallisuuden ja viihtyisyyden kannalta tarpeellisia määräyksiä käytännön järjestelyistä ja asianmukaisesta käyttäytymisestä sekä tarkempia määräyksiä esineistä ja aineista sekä niiden käytöstä ja säilytyksestä.

Lisäksi määräyksiä voidaan antaa oppilaitoksen omaisuuden käsittelystä sekä oleskelusta ja liikkumisesta oppilaitoksen tiloissa ja sen alueella.

Jämsän Kristillisen Kansanopiston (myöhemmin Opisto) koulutus ja toiminta perustuvat vanhoillislestadiolaisen herätysliikkeen arvoihin.

Opisto on internaatti, jossa opiskellaan iltaisin yhteisöllisyyttä päivän oppituntien lisäksi. Järjestyssäännöt ovat voimassa sisätilojen lisäksi Opiston oppilaitoskäytössä olevalla ulkoalueella.

Järjestyssäännöt ovat voimassa myös opetussuunnitelman mukaisessa opetuksessa Opiston alueen ulkopuolella.

Nämä järjestyssäännöt pitävät sisällään myös Opiston kurinpitosuunnitelman (luku 7).

  1. Tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteutuminen

Opiston kasvatustyössä tasa-arvon ja yhdenvertaisuuden toteuttamisen painopisteitä ovat yksilön ihmisarvon kunnioittaminen, uskonnonvapauden ylläpitäminen ja etnisen alkuperän kunnioittaminen.

Tasa-arvoa ja yhdenvertaisuutta edistetään opetuksen järjestämisessä. Opiston opetus tapahtuu pääasiassa sekaryhmissä, joissa on sekä naisia että miehiä. Poikkeuksen muodostaa liikunnan opetus, jossa voi olla erikseen ryhmät eri sukupuolille.

Opistossa opiskelevien nuorten yhdenvertaista ja tasa-arvoista äänen kuulumista vahvistetaan toiminnan suunnittelussa ja päätöksenteossa. Erityistä huomiota kiinnitetään muunkielisten, erityisoppijoiden ja heikossa asemassa olevien nuorten äänen kuulumiseen opiskelijakunnan toiminnassa ja opiston päätöksenteossa.

  1. Opiskelijan oikeudet ja velvollisuudet

Opiskelijalla on oikeus turvalliseen opiskeluun ja oikeudenmukaiseen kohteluun Opistossa.

Opiskelijan on osallistuttava opetukseen työjärjestyksen mukaisesti. Opiskeluun välittömästi liittyviksi tilaisuuksiksi katsotaan kaikki Opiston järjestämä opetus ja siihen liittyvät tapahtumat niin Opistossa kuin sen ulkopuolellakin. Opiston järjestämiä tilaisuuksia ovat myös opiskelijakunnan järjestämät tilaisuudet.

Opiskelija-asuntolassa asuva opiskelija voi vapaa-aikanaan liikkua opiston ulkopuolella. Opiskelijan on palattava Opistolle klo 21.25 mennessä. Omassa asuntolassa tulee olla pedagogisen rehtorin määräämänä aikana ja omassa huoneessa klo 23, jolloin alkaa hiljaisuus. Hiljaisuus on klo 23.00–07.00. Asuntolan kaikissa tiloissa tulee hiljaisuuden aikana välttää melua asumis- ja opiskelurauhan säilymiseksi. Kaikille on taattava nukkumarauha ja silloin liikkuminen ja oleskelu opiston yleisissä tiloissa, muissa asuntoloissa ja pihalla on kielletty. Myös viikonloppuisin noudatetaan samoja kellonaikoja. Pedagoginen rehtori voi päättää asuntola- ja hiljaisuusajoista erityistapauksissa.

Oppivelvollisille opiskelu, ruokailut iltapalaa lukuun ottamatta ja asuminen Opiston asuntolassa ovat ilmaisia, muille opiskelijoille maksullisia. Myös oppivelvollisilta opiskelijoilta voidaan periä kohtuullisia maksuja esimerkiksi vapaaehtoisista retkistä ja iltapalasta. Opiskelija on velvollinen suorittamaan viivytyksettä kaikki opiskelusta, ruokailuista, asuntolassa asumisesta, vapaaehtoisista retkistä ym. aiheutuvat maksut. Maksamatta jätetyt maksut siirtyvät perintätoimistolle perittäväksi.

  1. Turvallisuus, viihtyvyys ja opiskelun esteetön sujuminen

Opiskelijalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön. Oppilaitoksen ylläpitäjän tulee suojata opiskelijaa kiusaamiselta, väkivallalta ja häirinnältä. Opiskelijalta edellytetään hyvää käytöstä. Väkivaltainen käyttäytyminen, kiusaaminen ja häirintä on kielletty.

Oppilaitokseen tai sen asuntolaan ei saa tuoda eikä pitää hallussa sellaista esinettä tai ainetta, jonka hallussapito on laissa kielletty tai jolla voidaan vaarantaa omaa tai toisen turvallisuutta taikka joka erityisesti soveltuu omaisuuden vahingoittamiseen, ja jonka hallussapidolle ei ole hyväksyttävää syytä. Aseiden, ilotulitteiden ja paloherkkien aineiden tuominen Opiston tiloihin ja opiskelija-asuntolaan on kielletty. Grillin käyttö opiston alueella on sallittua vain henkilökunnan luvalla.

Median käytön, musiikin kuuntelun ja opiskelijan käyttäytymisen asuntolassa tulee olla Opiston arvomaailman mukaista. Nukkumarauhan varmistamiseksi median käyttö ja musiikin kuuntelu ei ole sallittua hiljaisuuden aikana.

Tyttöjen ja poikien välisistä vierailuajoista asuntoloissa, ulkopuolisten vieraiden vierailuajoista ja opiston sisäisistä yövierailuista antaa tarkemmat määräykset pedagoginen rehtori, kuultuaan henkilökunnan ja opiskelijakunnan edustajia.

Opiskelija on velvollinen pitämään yleiset tilat ja kalusteet sekä oman huoneensa hyvässä kunnossa ja siistinä. Huoneen ja asuntolan yhteisten tilojen siivoustilanne tarkastetaan viikoittain. Opisto voi laskuttaa opiskelijalta siivouspalvelumaksun (50 €/kerta), mikäli siivoustilanteen tarkastuksen yhteydessä todetaan, että opiskelijan vastuulla olevat tilat eivät ole opiston henkilökunnan edellyttämässä hyvässä kunnossa ja siistinä.

Opiskelija-asuntolan seiniin kattoon tai lattiaan ei saa kiinnittää mitään jälkiä jättävää materiaalia. Omaisuuden vahingoittumisesta tai katoamisesta tulee viipymättä ilmoittaa Opiston henkilökunnalle. Oppilaitoksen edustajalla on oikeus tarkistaa asunnon ja sen kaluston kunto.

Opiskelijan velvollisuudesta korvata aiheuttamansa vahinko säädetään vahingonkorvauslaissa (412/1974). Vahingoista tulee ilmoittaa alle 18-vuotiaan opiskelijan huoltajille tai tämän muulle lailliselle edustajalle.

Oppilaitoksella ei ole vakuutusta asukkaita tai heidän omaisuuttaan varten. Opiskelija on vastuussa asuntolassa ja muualla Opiston tiloissa säilyttämästään henkilökohtaisesta omaisuudesta ja asuntolan omaisuudesta. Opiskelijan edellytetään pitävän asuntolansa ja huoneensa ovet lukossa. Asuntolalle tai huoneelle aiheutuneiden vahinkojen korvaamisesta ovat määräykset Asuntolapaikkasopimuksessa ja Vuokrasopimuksessa. Opistolla on oikeus kutsua ulkopuolinen palveluntarjoaja siivoamaan ja korjaamaan opiskelijan aiheuttama vahinko ja laskuttaa kaikki siitä aiheutuvat kulut opiskelijalta lisäten hintaan Opiston laskutuslisän.

Jokainen Opistossa opiskeleva on osaltaan vastuussa Opiston turvallisuudesta ja viihtyisyydestä. Opiskelija on velvollinen ottamaan myös Opiston lähiympäristön huomioon niin, ettei toiminnallaan aiheuta häiriötä Opiston naapureille. Opetusta ja oppimista häiritsevä ja opetukseen liittymätön kuvaaminen ja videoiminen on kielletty.

Turvallisuuteen liittyvät ohjeet antaa rehtori, pedagoginen rehtori tai rehtorin sijainen, akuutissa tilanteessa senhetkinen rehtorin nimittämä turvallisuusvastaava. Opistossa on noudatettava kaikkia henkilökunnan antamia turvallisuusmääräyksiä. Henkilökunnalla on puolestaan velvollisuus ilmoittaa havaitsemansa merkittävät vaaratilanteet ja turvallisuustilanteen poikkeamat Opiston työsuojelu- ja turvallisuustoimikunnalle sekä tarvittaessa turvallisuus- ja pelastusviranomaiselle tai muulle viranomaiselle ja tarvittaessa myös lastensuojeluviranomaiselle.

Opisto on päihteetön ja savuton. Päihteiden, huumaavien aineiden ja niiden käyttöön liittyvien välineiden hallussapito, myynti, käyttäminen ja niiden vaikutuksen alaisena oleminen asuntolassa ja oppilaitoksen alueella on ehdottomasti kielletty. Kielto koskee myös vieraita. Kun epäillään, että asukas on päihteiden vaikutuksen alaisena, tarjotaan hänelle mahdollisuus epäilyksen poistamiseen puhallustestauksella. Tupakkalaki kieltää tupakoinnin, mukaan lukien sähkötupakan käytön, oppilaitoskäytössä olevalla alueella kaikenikäisiltä sekä tupakkatuotteiden hallussapidon alle 18-vuotiailta. Tupakointi ja nuuskan käyttö on kielletty. Opisto on ilmoitusvelvollinen poliisille, joka voi antaa sakkorangaistuksen tupakoinnista.

Mikäli opiskelija aiheuttaa tahallisesti aiheettoman palohälytyksen, on hän velvollinen korvaamaan siitä Opistolle aiheutuvat kustannukset (Keski-Suomen Pelastuslaitoksen Opistolta perimä hälytysmaksu n. 635 €/hälytys + muut opistolle aiheutuvat kulut).

Asuntolan piha-alueella on kameravalvonta yleisten tilojen kulunvalvonnan seuraamiseksi ja turvallisuuden lisäämiseksi.

Mikäli opiskelija liikkuu luvattomaan aikaan oman asuntolansa ulkopuolella ilman henkilökunnan nimenomaista lupaa, kyseessä on järjestyksen rikkominen, joka johtaa näissä järjestyssäännöissä § 7 mainittuihin kurinpitotoimiin.

Asuntolan ja Opiston alueella tapahtuvassa liikenteessä on noudatettava liikenneopasteita ja erityistä varovaisuutta. Ajoneuvot on pysäköitävä niille varatuille paikoille.

  1. Opiskelijan eronneeksi katsominen

Oppivelvollisuuskoulutuksen opiskelijan eronneeksi katsominen:

  • Opiskelija, joka ei ole suorittanut opintojaan säädetyssä ajassa, menettää opiskeluoikeutensa.
  • Opiskelija katsotaan eronneeksi, jos on ilmeistä, että hänen tarkoituksenaan ei ole osallistua opetukseen eikä hän ole esittänyt poissaololleen perusteltua syytä.
  • Opiskelija katsotaan eronneeksi myös silloin, kun hän itse ilmoittaa kansanopiston ylläpitäjälle kirjallisesti eroamisestaan.
  • Oppivelvollinen voidaan katsoa eronneeksi oman ilmoituksen perusteella vain silloin, jos oppivelvollinen on aloittanut uudet opinnot.
  • Kansanopiston ylläpitäjän on tehtävä asiassa hallintopäätös, jossa opiskelija katsotaan eronneeksi.
  • Ennen päätöksen tekemistä oppilaitoksen ylläpitäjän on selvitettävä, onko oppivelvollinen aloittanut uudet opinnot.
  • Jos oppivelvollinen ei ole aloittanut uusia opintoja, koulutuksen järjestäjän on ilmoitettava oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttäneen oppivelvollisen yksilöinti- ja yhteystiedot oppivelvollisen asuinkunnalle sekä ilmoitettava oppivelvollisuuden suorittamisen keskeyttämisestä huoltajalle tai muulle lailliselle edustajalle.
  • Ylläpitäjän päätökseen koskien opiskelijan eronneeksi katsomista on liitettävä oikaisuvaatimusohje: aluehallintovirasto 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Muun opiskelijan eronneeksi katsominen:

    • Opiskelija katsotaan eronneeksi, jos on ilmeistä, että hänen tarkoituksenaan ei ole osallistua opetukseen eikä hän ole esittänyt poissaololleen perusteltua syytä.
    • Opiskelija katsotaan eronneeksi myös silloin, kun hän itse ilmoittaa kansanopiston ylläpitäjälle kirjallisesti eroamisestaan.
  1. Kurinpito

Tämä järjestyssääntöjen luku muodostaa samalla Jämsän Kristillisen Kansanopiston kurinpitosuunnitelman. Tämän luvun ohjeistus kurinpitotoimista perustaa Lukiolakiin (41 §). Kurinpitotoimea harkitessa tulee ottaa huomioon teon laatu sekä opiskelijan ikä ja kehitystaso. Opiskelijaa ja huoltajaa on kuultava ennen kurinpitotoimesta päättämistä.

7.1. Kirjallinen varoitus ja opiskelijan erottaminen

Opiskelijalle, joka häiritsee opetusta tai muuten rikkoo järjestystä taikka menettelee vilpillisesti, voidaan antaa kirjallinen varoitus. Jos rikkomus on vakava tai jos opiskelija jatkaa edellä tarkoitettua epäasiallista käyttäytymistä kirjallisen varoituksen saatuaan, hänet voidaan erottaa oppilaitoksesta määräajaksi, kuitenkin enintään yhdeksi vuodeksi, sekä erottaa asuntolasta määräajaksi tai opintojen jäljellä olevaksi ajaksi. Edellä säädetyt toimenpiteet ovat kurinpitotoimia. Oppivelvollinen voidaan kuitenkin erottaa oppilaitoksesta enintään kolmeksi kuukaudeksi. Oppivelvollisuuden suorittamisesta määräaikaisen erottamisen aikana säädetään oppivelvollisuuslain 8 §:ssä. (11.3.2022/165)

Ennen edellä todetun päätöksen tekemistä on yksilöitävä toimenpiteeseen johtava teko tai laiminlyönti, kuultava opiskelijaa ja hankittava muu tarpeellinen selvitys. Ennen kurinpitotoimesta päättämistä on opiskelijan huoltajalle varattava tilaisuus tulla kuulluksi. Kuulemisen osalta huoltajan etäosallistuminen kuulemistilaisuuteen täyttää koulutuksen järjestäjän kuulemisvelvoitteen.

Pedagogisen rehtorin tehtävänä (johtosääntö § 10) on antaa opiskelijalle tarvittaessa kirjallinen varoitus. Päätöksen oppivelvollisen opiskelijan määräaikaisesta erottamisesta ja asuntolasta erottamisesta voi tehdä Opiston johtokunnan asettama monijäseninen toimielin. Pedagoginen rehtori voi tehdä päätöksen muun kuin oppivelvollisen opiskelijan erottamisesta ja asuntolasta erottamisesta enintään kolmen kuukauden ajaksi. Opiskelijan lopullisesta erottamisesta päättää Opiston johtokunta. Alle kuukauden mittainen määräaikainen erottaminen ei vaikuta maksavalta opiskelijalta perittäviin maksuihin.

Samalla kun oppilaitoksesta tai asuntolasta erottamisesta päätetään, on päätettävä päätöksen täytäntöönpanosta ja täytäntöönpanon alkamisen ajankohdasta. Kurinpitotoimesta annetaan hallintopäätös, josta on valitusosoitus hallinto-oikeuteen siten kuin hallintolainkäyttölaissa (586 / 1996) säädetään: 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista. Opiskelijan määräaikaista erottamista tai asuntolasta erottamista koskeva päätös voidaan panna täytäntöön siitä tehdystä valituksesta huolimatta, ellei Opiston johtokunta tai hallinto-oikeus toisin päätä.

7.2. Häiritsevän opiskelijan poistumismääräys

Oppituntia tai muuta opetustilaisuutta pitävä opettaja voi määrätä opetusta häiritsevä opiskelijan poistumaan jäljellä olevan oppitunnin ajaksi luokkahuoneesta tai muusta tilasta, jossa opetusta annetaan, taikka oppilaitoksen järjestämästä tilaisuudesta. Toimenpide on kirjattava ja toimitettava rehtorin ja pedagogisen rehtorin tietoon. Toimenpiteestä on ilmoitettava alaikäisen opiskelijan huoltajalle.

7.3. Opetukseen osallistumisen epääminen

Rehtori tai pedagoginen rehtori voi evätä opiskelijan osallistumisen opetukseen enintään kolmen työpäivän ajaksi, jos on olemassa vaara, että toisen opiskelijan tai oppilaitoksessa tai muussa opetustilassa työskentelevän henkilön turvallisuus kärsii opiskelijan väkivaltaisen tai uhkaavan käyttäytymisen vuoksi taikka opetus tai siihen liittyvä toiminta tai opiskelijoiden asuminen asuntolassa järjestyssääntöjen mukaisesti vaikeutuu kohtuuttomasti tai Opiston ja asuntolan asukkaiden omaisuus vaarantuu opiskelijan häiritsevän käyttäytymisen vuoksi.  Kurinpitolautakunta päättää, johtaako opetuksen epääminen myös määräaikaiseen asuntolasta erottamiseen. Toimenpiteestä on ilmoitettava alaikäisen opiskelijan huoltajalle. Alaikäisen opiskelijan huoltajan kanssa sovitaan, miten ja mihin opiskelija poistuu opistolta opetuksen epäämisen ajaksi, sekä missä vaiheessa poistuva opiskelija siirtyy huoltajan vastuulle. Toimenpide ja huoltajan kanssa sovitut asiat on kirjattava. Epäämisen aikana opiskelijalle on opiskelijahuoltona mahdollisuus keskustella henkilökohtaisesti opiskelijahuollon psykologin tai kuraattorin kanssa. Opetuksen epäämisestä on tarvittaessa ilmoitettava lisäksi oppilaitoksen sijaintikunnan sosiaalihuollon toimeenpanoon kuuluvia tehtäviä hoitavalle viranomaiselle. Lisäksi opiskelijalle on järjestettävä muu hänen tarvitsemansa tuki epäämisen aikana ja opiskelijan palatessa opetukseen. Opiskelijalle tehdään suunnitelma opetukseen palaamisen tukemiseksi. (11.3.2022/165) Määräys ei vaikuta maksavalta opiskelijalta perittäviin maksuihin.

7.4. Häiritsevän tai turvallisuutta vaarantavan opiskelijan poistaminen

Rehtorilla, pedagogisella rehtorilla ja opettajalla on oikeus poistaa luokkahuoneesta tai muusta opetustilasta taikka koulun tilaisuudesta opiskelija, joka häiritsee opetusta ja joka ei noudata poistumismääräystä.

Rehtorilla, pedagogisella rehtorilla ja opettajalla on myös oikeus poistaa oppilaitoksen alueelta opiskelija, joka ei poistu saatuaan tiedon opetuksen epäämisestä.

Jos poistettava opiskelija koettaa vastarintaa tekemällä välttää poistamisen, rehtorilla, pedagogisella rehtorilla ja opettajalla on oikeus käyttää sellaisia opiskelijan poistamiseksi tarpeellisia voimakeinoja, joita voidaan pitää puolustettavina opiskelijan ikä ja tilanteen uhkaavuus tai vastarinnan vakavuus sekä tilanteen kokonaisarviointi huomioon ottaen.

Rehtori, pedagoginen rehtori ja opettaja voivat toimia edellä kuvatuissa tilanteissa yhdessä tai kukin erikseen. Opiskelijan poistamisessa ei saa käyttää voimankäyttövälineitä. Voimakeinojen käyttöön turvautuneen opettajan, pedagogisen rehtorin tai rehtorin tulee antaa kirjallinen selvitys tapahtuneesta Opiston johtokunnalle.

7.5. Oikeus ottaa haltuun esineitä tai aineita

Rehtorilla, pedagogisella rehtorilla ja opettajalla on yhdessä tai erikseen oikeus työpäivän aikana ottaa haltuunsa opiskelijalta järjestyssäännöissä kielletty esine tai aine. Jos haltuun otettavaa esinettä tai ainetta hallussaan pitävä opiskelija koettaa vastarintaa tekemällä välttää haltuun ottamisen, rehtorilla, pedagogisella rehtorilla ja opettajalla on oikeus käyttää sellaisia esineen tai aineen haltuun ottamiseksi välttämättömiä voimakeinoja, joita voidaan pitää puolustettavina opiskelijan ikä ja tilanteen uhkaavuus tai vastarinnan vakavuus sekä tilanteen kokonaisarviointi huomioon ottaen. Oikeus käyttää voimakeinoja koskee vain opiskelijan omaa tai muiden turvallisuutta vaarantavia esineitä tai aineita. Haltuunotossa ei saa käyttää voimankäyttövälineitä. Voimakeinojen käytön liioittelusta säädetään rikoslaissa. Edellä mainitut oikeudet ja velvollisuudet ovat voimassa myös ajan, jolloin opiskelija osallistuu opetussuunnitelman mukaiseen koulutukseen tai Opiston toimintaan.

7.6. Oikeus tarkastaa opiskelijan tavarat

Opettajalla, pedagogisella rehtorilla ja rehtorilla on työpäivän aikana oikeus tarkastaa opiskelijan mukana olevat tavarat, opiskelijan hallinnassa olevat oppilaitoksen säilytystilat sekä päällisin puolin hänen vaatteensa, sellaisen esineen tai aineen haltuun ottamiseksi, jolla voidaan vaarantaa omaa tai toisen turvallisuutta, jos on ilmeistä, että opiskelijan hallussa on tällaisia esineitä tai aineita ja opiskelija pyynnöstä huolimatta kieltäytyy niitä luovuttamasta tai ei luotettavasti osoita, ettei hänen hallussaan niitä ole. Opiskelijalle tulee ennen tarkastusta ilmoittaa tarkastuksen syy. Tarkastajan tulee olla opiskelijan kanssa samaa sukupuolta. Tarkastuksessa tulee olla läsnä tarkastajan lisäksi toinen täysi-ikäinen oppilaitoksen henkilökuntaan kuuluva. Opiskelijan pyynnöstä tarkastuksessa tulee olla läsnä hänen valitsemansa oppilaitoksen henkilökuntaan kuuluva, jos tämä on saapuvilla. Edellä säädetystä tarkastuksen suorittamistavasta voidaan kuitenkin poiketa, jos se on asian kiireellinen luonne huomioon ottaen turvallisuuden kannalta ehdottoman välttämätöntä. Edellä mainitut oikeudet ja velvollisuudet ovat voimassa myös ajan, jolloin opiskelija osallistuu opetussuunnitelman mukaiseen koulutukseen tai Opiston toimintaan.

7.7. Haltuun ottamisen ja tarkastamisen yleiset periaatteet

Edellä tarkoitetut toimenpiteet eli esineen tai aineen haltuunotto ja oikeus tarkastaa opiskelijan tavarat on toteutettava mahdollisimman turvallisesti. Toimenpiteillä ei saa puuttua opiskelijan henkilökohtaiseen koskemattomuuteen ja yksityisyyteen enempää kuin on välttämätöntä opiskelurauhan ja turvallisuuden varmistamiseksi. Esineiden ja aineiden haltuun ottamisessa ja opiskelijan tarkastamisessa on noudatettava olosuhteiden edellyttämää hienotunteisuutta. Voimakeinojen käyttöön turvautuneen opettajan, pedagogisen rehtorin tai rehtorin tulee antaa kirjallinen selvitys tapahtuneesta Opiston johtokunnalle. Opiskelijan tarkastaminen ja esineiden ja aineiden haltuun ottaminen tulee kirjata. Haltuun ottamisesta ja tarkastamisesta on ilmoitettava alaikäisen opiskelijan huoltajille mahdollisimman pian.

7.8. Haltuun otettujen esineiden ja aineiden luovuttaminen ja hävittäminen

Opiskelijalta haltuun otetut esineet ja aineet luovutetaan opiskelijan huoltajalle tai muulle lailliselle edustajalle tai, jos opiskelija on täysi-ikäinen, hänelle itselleen. Esineet ja aineet tulee kuitenkin luovuttaa poliisille tai muulle laissa säädetylle viranomaiselle, jos opiskelijalla, tämän huoltajalla tai muulla laillisella edustajalla ei lain mukaan ole oikeutta pitää niitä hallussaan. Ennen luovuttamista esine tai aine tulee säilyttää huolellisesti. Esineiden ja aineiden luovutus tulee järjestää mahdollisimman pian haltuunotosta. Haltuun otetut huumausaineet, ampuma-aseet, aseen osat, patruunat, ammukset ja kaasusumuttimet sekä räjähteet tulee luovuttaa poliisille välittömästi. Opiskelijalle itselleen luovutettavat esineet ja aineet luovutetaan huoltajalle työpäivän päätyttyä. Jos huoltaja ei kolmen kuukauden kuluessa haltuunottoa koskevasta ilmoituksesta nouda esinettä tai ainetta, se voidaan todisteellisesti hävittää. Esineiden ja aineiden luovuttaminen ja hävittäminen tulee kirjata.

7.9. Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimukseen annettuun päätökseen haetaan muutosta valittamalla hallintotuomioistuimeen. Muutoksenhaussa hallintotuomioistuimeen sovelletaan, mitä oikeudenkäynnistä hallintoasioissa annetussa laissa (808/2019) säädetään, jollei tässä laissa toisin säädetä. Oikaisuvaatimus aluehallintovirastoon Lukiolain 49 §:ssä tarkoitetussa asiassa, valitus 49 §:ssä tarkoitettuun oikaisuvaatimukseen annetusta päätöksestä sekä valitus päätöksestä, joka koskee opiskelijalle annettavaa varoitusta, opiskelijan määräaikaista erottamista taikka asuntolasta erottamista määräajaksi tai lopullisesti, tulee tehdä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

  1. Asuminen opiskelija-asuntolassa, asuntolapaikka- ja vuokrasopimus sekä asuntolavalvonta

Myös opiskelija-asuntolassa opiskelijalla on oikeus turvalliseen opiskeluympäristöön, jossa opiskelijaa tulee suojata kiusaamiselta, väkivallalta ja häirinnältä. Vaaratilanteissa jokaisella on välitön ilmoitusvelvollisuus hätäkeskukseen. Opiskelijalla on oikeus turvalliseen kasvuympäristöön, tasapainoiseen ja monipuoliseen kehitykseen sekä erityiseen suojeluun. Opiskelijaa on suojeltava kaikenlaiselta ruumiilliselta ja henkiseltä väkivallalta, huonolta kohtelulta ja hyväksikäytöltä. Opiskelijaa ei saa alistaa, kurittaa ruumiillisesti eikä kohdella muulla tavoin loukkaavasti. Hänen itsenäistymistään sekä kasvamistaan vastuullisuuteen ja aikuisuuteen tulee tukea ja edistää.

Asuminen Opiston asuntolassa on oppivelvollisuuden piiriin kuuluvalle perusoppijakson opiskelijalle maksutonta, muulle opiskelijalle maksullista. Asumisoikeus asuntolassa koskee perusoppijakson opetuspäiviä. Opistolla on oikeus antaa ko. majoitustila muiden asukkaiden (esim. lyhytkurssilaisten) käyttöön silloin kun opistolla ei ole perusoppijakson opetussuunnitelman mukaista toimintaa, ellei opiskelija ole erikseen tehnyt vuokrasopimusta, jolla hän on vuokrannut huoneen koko lukuvuodeksi omaan käyttöönsä.

Opiston asuntolassa noudatetaan Opiston turvallisuusmääräyksiä ja soveltuvin osin näissä järjestyssäännöissä kohdissa 1-7 määriteltyjä järjestyssääntöjä. Näitä järjestyssääntöjä sovelletaan myös opiskelija-asuntolassa asuvien opiskelijoiden vieraisiin asuntolan sisä- ja ulkotiloissa.

Oikeus asuntolapaikkaan päättyy, kun:

1) Opiston perusoppijakson lukuvuosi päättyy tai jos opiskelija on suorittanut koulutuksen ennen määräajan päättymistä; tai

2) opiskelija on katsottu eronneeksi; tai

3) opiskelijan opiskeluoikeus peruutetaan.

Oikeus asuntolapaikkaan keskeytyy, jos opiskelija erotetaan asuntolasta määräaikaisesti. Oikeus asuntolapaikkaan evätään sitä ajalta, jolta opiskelijalta on evätty oikeus osallistua opetukseen.

Opiskelija-asuntolassa ei saa asua sairaana eikä pitkien sairauslomien aikana, vaan opiskelijan on poistuttava sairastamaan pois asuntolasta.

Liikkuminen ja oleskelu asuntolassa ja sen ympäristössä ei saa aiheuttaa häiriötä. Pedagogisella rehtorilla on turvallisuuden ja asumisrauhan säilyttämiseksi oikeus poistaa häiriötä aiheuttava asukas asuntolasta. Kun kyseessä on oppilaitoksen opiskelija, ryhdytään tarvittaviin kurinpitotoimiin.

Asuntolassa asuvalle opiskelijalle voidaan antaa kirjallinen varoitus, jos hän käyttäytyy väkivaltaisesti tai uhkaavasti asuntolan tiloissa taikka rikkoo asuntolan järjestystä. Jos teko tai laiminlyönti on vakava tai jos opiskelija jatkaa edellä tarkoitettua käyttäytymistä kirjallisen varoituksen saatuaan, hänet voidaan erottaa asuntolasta määräajaksi tai opintojen jäljellä olevaksi ajaksi. Edellä mainitut toimenpiteet ovat kurinpitotoimia, joiden antamisessa menetellään näiden järjestyssääntöjen luvun 7 mukaisesti.

Asuntolapaikan vastaanottaneen oppivelvollisen kanssa tehdään asuntolapaikkasopimus, jonka allekirjoittavat opiskelija ja huoltajat sekä Opiston puolesta rehtori tai pedagoginen rehtori. Muiden asuntolapaikan vastaanottaneiden maksavien opiskelijoiden kanssa tehdään huoneenvuokralain mukainen vuokrasopimus, jonka allekirjoittavat opiskelija ja alaikäisen osalta huoltajat sekä Opiston puolesta rehtori tai pedagoginen rehtori. Opiskelija-asuntolan huoneen avain luovutetaan opiskelijalle asuntolapaikkasopimusta ja kuittausta vastaan. Avaimen luovuttaminen toiselle henkilölle on kielletty. Asumisoikeuden päättyessä väliaikaisesti tai pysyvästi, avain palautetaan henkilökunnalle henkilökohtaisesti. Jos avain katoaa, opiskelija on velvollinen kustantamaan uuden avaimen teettämisen ja mahdollisen sarjoittamisen kustannukset.

Opiston edustajalla on oikeus tarkastaa huoneen ja asuntolan kunto ja selvittää mahdolliset korjaustarpeet sekä tehdä tai teettää kiinteistön tarvitsemat huolto- ja korjaustoimet.

Asuntolassa asuvan on päästettävä, tarvittaessa myös hiljaisuuden aikana, Opiston turvallisuudesta vastaava työntekijä tarkastamaan, keitä asuntolassa tai huoneessa on paikalla, mikäli se on asukkaiden tai yleisen turvallisuuden kannalta välttämätöntä.

Jokaiselle asuntolalle nimetään Opiston opettajista asuntolanvalvoja, jonka kanssa opiskelija voi keskustella asuntolassa asumiseen liittyvistä asioista ja jolle voi kertoa asuntolassa havaitut huolto- ym. tarpeet. Asukkaat ovat velvollisia ilmoittamaan asuntolanvalvojalle asuntolassa tapahtuvista häiriöistä.

Asuntolassa asuva opiskelija voi hätätilanteessa (muulloin kuin hiljaisuuden aikana) ottaa yhteyttä Opiston päivystäjän numeroon ja pyytää päivystäjää paikalle asuntolaan. Hiljaisuuden aikana opiskelija voi hätätilanteessa ottaa yhteyttä Opiston ilmoittamaan vartiointiliikkeeseen, joka lähettää tarvittaessa vartijan selvittämään tilannetta.

9. Järjestyssääntöjen seuranta ja tarkistaminen

Pedagoginen rehtori seuraa vuosittain järjestyssääntöjen päivittämistarvetta ja tekee tarvittaessa esityksiä Opiston johtokunnalle järjestyssääntöjen tarkistamisesta.

LIITE: Järjestyssääntörikkomusten selvittelyprosessi (opetushenkilöstö vahvistanut 22.11.2022)

Kun Opistolla epäillään tapahtuneen järjestyssääntöjen ja/tai turvallisuusmääräysten rikkominen, Opiston henkilökunta pyrkii selvittämään tapahtumien kulun mahdollisimman kattavasti. Tätä selvitystä varten henkilökunta pyrkii kuulemaan kattavasti tapahtuneessa tilanteessa mukana olleita tai ko. tilanteen nähneitä tai siitä muuten tietäviä opiskelijoita. Selvittely voi tapahtua kirjallisesti, joko omalla nimellä tai nimettömästi. Mikäli selvittely tapahtuu suullisesti, opiskelijalla on oikeus pyytää henkilökohtaista kuulemista. Suullinen selvittely voi tapahtua yhteisesti useamman opiskelijan läsnä ollessa, mikäli kaikki läsnä olevat opiskelijat antavat siihen suostumuksensa. Selvittelytilanteessa tulee olla läsnä vähintään kaksi työntekijää. Opiskelijalla on oikeus esittää toiveensa häntä kuulevien työntekijöiden sukupuolesta. Opiskelijalla on myös oikeus ottaa selvittelytilanteeseen mukaan tukihenkilöksi toinen opiskelija. Alle 18-vuotiaan opiskelijan nimenomaisesti sitä toivoessa selvittely suoritetaan siten, että hänen huoltajansa on selvittelytilanteessa läsnä esimeriksi etäyhteyden tai puhelimen välityksellä. Suullisesta selvittelytilanteesta laaditaan kirjallinen muistio, johon kirjataan keskeiset selvittelyssä esille tulleet asiat ja jonka läsnäolleet allekirjoittavat. Kopio muistiosta luovutetaan opiskelijalle ja/tai hänen huoltajalleen pyydettäessä. Selvittely ei itsessään ole kurinpitotoimi eikä sen yhteydessä oteta kantaa mahdollisiin kurinpitotoimiin.

Jämsän Kristillinen Kansanopisto
Ruotsulantie 42, 42100 Jämsä
toimisto@jamsanopisto.fi
020 7644 500

Katso kaikki yhteystiedot ›