Opiston puutyötiloissa syttyi perjantaina 27.11.2020 puolen päivän jälkeen rakennuspalo

Jämsän Kristillisellä Kansanopistolla syttyi perjantaina hieman ennen kello yhtä tulipalo. Palo syttyi opiston puutyötiloissa kellarissa. Hiomakoneesta singonnut kipinä päätyi purunpoistoon ja palo levisi välikattoon. Savua levisi laajemmin ylempiin kerroksiin kyseisessä siipiosassa. Savun hajua levisi laajemmallekin opiston päärakennukseen.

Opiston perusoppijakson opiskelijat olivat juuri siirtyneet syyslukukauden viimeisen periodin ajaksi etäopetukseen. Palon syttyessä paikalla oli yhdeksän aikuista lyhytkurssilaista sekä kuusi henkilökunnan jäsentä. Palosta ei aiheutunut kenellekään hengenvaaraa.
Perjantai-iltana opistolla oli tarkoitus alkaa myös toinen, 17 aikuisen osallistujan lyhytkurssi. Kyseinen kurssi olikin tarkoitus järjestää yhtä aikaa sekä etä- ja lähikurssina ja nyt kurssi on siirretty pidettäväksi kokonaan etäkurssina.

Jo päätetystä perusoppijakson etäopetuksesta johtuen rakennuspalo ei aiheuta suurempaa muutosta opiston toimintaan. Osa asuntolatiloista vaatii vähän remontoimista palon jälkeen, mutta remontti ehditään tehdä joulukuun aikana ennen kuin asuntoloita jälleen tarvitaan majoituskäyttöön.

 

Jämsän Kristillinen Kansanopisto
Ruotsulantie 42, 42100 Jämsä
toimisto@jamsanopisto.fi
020 7644 500

Katso kaikki yhteystiedot ›