Nyt on hyvä aika rakentaa tulevaa

Keuruulla järjestettyjen Opistoseurojen yhteydessä Jämsän Kristillisen Kansanopiston johtokunta kokoontui keskustelemaan johtamisvastuisiin ja johtokunnan työskentelyyn liittyvistä kysymyksistä. Tämän johdosta johtokunta päätti perustaa tukiryhmän selkeyttämään johtamisvastuita sekä tukemaan opiston työyhteisön hyvää toimintaa ja työilmapiiriä.

Tukiryhmän puheenjohtajana toimii Terho Kalliokoski ja jäseninä Rauni Gylden, Jari Hautaviita, Antti Vuonokari ja Marko Tyyskä.

Tukiryhmä on valmistellut esityksen opiston johtamisvastuiden selkeyttämiseksi ja toiminnan kehittämiseksi. Ylimääräisessä kokouksessaan 4.9.2026 johtokunta teki päätöksen kehitystyön käynnistämisestä tukiryhmän hahmottelemien suuntaviivojen pohjalta.

Samassa kokouksessa johtokunta päätti puheenjohtajiston työnjaosta kehitystyön toteuttamisessa:

  • Johtokunnan puheenjohtaja Ilmari Korhonen keskittyy johtokunnan perustehtävään.
  • Johtokunnan varapuheenjohtaja Janne Suomala koordinoi päätettyjen kehitystoimien käynnistämistä ja etenemistä.

Kehitystyössä keskitytään erityisesti kolmeen kokonaisuuteen:

  • Työyhteisön toiminnan tukemiseen.
  • Johtokunnan toiminnan uudistamiseen siten, että sen työ painottuu strategisiin ja hallinnollisiin kysymyksiin sekä opiston johdon vastuulla olevan operatiivisen työn tukemiseen.
  • Selkiytettyjen johtamiskäytäntöjen toteuttamiseen.

Tukiryhmä toimii erityisesti johtokunnan puheenjohtajiston ja rehtorin tukena. Tukiryhmä raportoi työn etenemisestä johtokunnalle. Kehitystyö etenee vaiheittain. Sen etenemisestä viestitään henkilöstölle ja taustayhteisölle työn eri vaiheissa.

Johtokunta ja koko opistoyhteisö pyytävät saada jäädä Jumalan lasten esirukousten kannettaviksi.

Jämsän Kristillinen Kansanopisto
Ruotsulantie 42, 42100 Jämsä
toimisto@jamsanopisto.fi
020 7644 500

Katso kaikki yhteystiedot ›