Marraskuisia kuulumisia opistolta!

Eräteemaisia rasteja ja ulkoilua

Tällä periodilla opistolaiset ovat päässeet ulkoilun makuun. Lauantain 12.11 teemana oli retkeily ja erätaidot. Päivän aikana kierreltiin eri rasteilla, joissa saatiin kokeilla virvelinheittoa sekä jousiammuntaa. Suunnistus, tulentekotaidot ja salissa pidetty kuvaesitys Kanadan metsästysmailta kuului myös päivän ohjelmaan. Illalla oli vielä Jukka Palolan pitämä  alustus aiheesta: Jos veljesi rikkoo sinua vastaan.

Oppilaiden järjestämä retkipäivä

Keskiviikkona 16.11. oli yhteisöllisyyden toimikunnan järjestämä retki, jolloin koko opisto lähti vaeltamaan Himokselle. Reitti kuljettiin pienemmissä ryhmissä, ja matkan aikana pysähdyttiin erilaisille rasteille esimerkiksi rentoutumaan ja syömään välipalaa. Himoksen huipulla tarjoiltiin ruoka, jonka jälkeen pidettiin päivähartaus. Sitten olikin jo aika lähteä vaeltamaan takaisin opistolle.

Musiikkia ja isäinpäiväohjelmaa

Sunnuntaina 13.11 iltahetkessä pidettiin musiikki-ilta. Opistolaiset olivat saaneet suunnitella omat musiikkiesitykset, jotka sitten esitettiin muille. Yhteislaulujen lisäksi näimme rohkeasti esitettyjä sooloja, sekä saimme kuulla kaunista musisointia viululla ja flyygelillä.


Päivän aikana muisteltiin myös isiä. Aamusta koko opisto lauloi Siionin laulu 162, joka kuvattiin ja välitettiin omalle isälle. Opistolaiset innostuivat myös teippaamaan selkäänsä oman isänsä kuvan. Näitä oli sitten kiva katsella pitkin päivää ja oppia tuntemaan muiden isiä. 


Kuulumisia kirjoitti Elle Turja viestinnän linjalta

Jämsän Kristillinen Kansanopisto
Ruotsulantie 42, 42100 Jämsä
toimisto@jamsanopisto.fi
020 7644 500

Katso kaikki yhteystiedot ›