Tule töihin Maitoisten opistokampukselle


Haemme opinto-ohjaajaa sekä kasvatus- ja ohjausalan opistovuosi -linjan opettajaa 21.9.2026 alkaen ja enintään 31.5.2027 saakka.

OPINTO-OHJAAJA

Opistolaisten opinto-ohjaus on 20 % työajalla eli keski- määrin päivä viikossa. Työaikaa on mahdollista sovitella vastaamaan todellista tarvetta ja painottaa sitä kevään yhteishaun mukaan. 

Työtehtäviisi kuuluu

  1. Ryhmäohjaustuntien pitäminen joka toinen viikko
  2. Yksilöohjaus (olla saatavilla, korostuu ennen yhteishakua)
  3. Kevään TOP-jakson organisointi ja sen ohjeistaminen
  4. Kevään yhteishaussa ohjaaminen
  5. ⁠Monialainen opiskeluhuoltotyö – osallistuminen opiskeluhuoltoryhmän työskentelyyn esim. psykologin ja kuraattorin sekä tarvittaessa terveydenhoitajan kanssa.
  6. Jälkiohjaus kesällä; tehtävänä on varmistaa, että jokainen opiskelija on saanut opiskelupaikan opiston jälkeen


Odotamme opinto-ohjaajan kelpoisuutta.

Arvostamme nuorten kohtaamisen taitoa, yhteistyökykyä ja innovatiivisuutta. Odotamme valittavilta sitoutumista opiston arvoihin sekä mahdollisuutta tehdä osin myös ilta- ja viikonlopputöitä. 

Tarjoamme lämminhenkisen ja innostavan työyhteisön, opiskelijayhteisön tuen ja hyvät henkilökuntaedut sekä yksityisen opetusalan työehtosopimuksen mukaisen palkan. 

Hae 30.7.2026 klo 15.00 mennessä.

Lisätietoa jamsanopisto.fi ja pedagoginen rehtori Markku Nenonen 040 652 7667. 

Valitulta pyydetään lääkärintodistus ja rikosrekisteriote alaikäisten kanssa työskentelyä varten. Tehtävässä on kahden kuukauden koeaika.

________

21.9.2026 alkaen ja enintään 31.5.2027 saakka 

KASVATUS- JA OHJAUSALAN OPISTOVUOSI -linjan opettaja 

Tehtävänäsi on vastata opetussuunnitelman mukaisesta opetuksesta.

Odotamme vapaan sivistystyön opettajan kelpoisuutta ja kokemusta opetustyöstä.

Arvostamme nuorten kohtaamisen taitoa, yhteistyö- kykyä ja innovatiivisuutta. Odotamme valittavilta sitoutumista opiston arvoihin sekä mahdollisuutta tehdä osin myös ilta- ja viikonlopputöitä. 

Tarjoamme lämminhenkisen ja innostavan työyhteisön, opiskelijayhteisön tuen ja hyvät henkilökuntaedut sekä yksityisen opetusalan työehtosopimuksen mukaisen palkan. 

Hae 30.7.2026 klo 15.00 mennessä.


Lisätietoa jamsanopisto.fi ja pedagoginen rehtori Markku Nenonen 040 652 7667. 

Valitulta pyydetään lääkärintodistus ja rikosrekisteriote alaikäisten kanssa työskentelyä varten. Tehtävässä on kahden kuukauden koeaika.

Jämsän Kristillinen Kansanopisto
Ruotsulantie 42, 42100 Jämsä
toimisto@jamsanopisto.fi
020 7644 500

Katso kaikki yhteystiedot ›