Kansainvälisyysviikko 24.-27.1.
27.01.2012

 

Opistolla vietettiin kansainvälisyysviikkoa. Saimme kuulla kokemuksia elämisestä ulkomailla niin opiston henkilökunnan, opiskelijoiden kuin vierailijoiden kertomina. Suomalaiset saivat kuulla kotimaastaan uusia puolia, kun Suomeen muualta muuttaneet kertoivat tarinoitaan. Esittelijöiden omakohtaiset kertomukset vievät meidät matkalle Eurooppaan, Yhdysvaltoihin, Afrikkaan ja Aasiaan. Kansainvälisyys näkyi opistolla viikon aikana myös mm. ruoissa, pukeutumisessa ja vapaa-ajan viettämisessä. Teemaviikko oli onnistunut: yhdellä jos toisella matkakuume ja kiinnostus uusiin kulttuureihin sekä ulkomailla asumiseen vain kasvoivat.

 

 
Joulujuhla
21.01.2012

  

16.12. Opiskelijoiden kotiväki saapui perjantai-iltana joulujuhlaamme tuoden mukanaan juhlan tunnun.  Jouluinen musiikki ja joulukuvaelma yhdessä opiskelijoiden tekemän esityksen kanssa saattelivat meidät ansaitulle joululomalle.

 

 

 
<< Alkuun < Edellinen 1 2 3 Seuraava > Loppuun >>

Tulokset 1 - 6 / 14